Etusivu Yhteystiedot Ajankohtaista
  Palautetta sivujen tekijälle Webmaster
Olet tässä: Etusivu -> julkaisut -> hiltunen

Valikko

Piikkiön kirkon entisöinti- ja konservointityö vuosina 2003-2004

Kirjoittaja on konservaattori Tapio Hiltunen

Kirkon sisätiloissa suoritettiin vajaan vuoden aikana laaja entisöintityö, jonka yhteydessä tuli vastaan uutta tietoa kirkon alkuperäisistä maalauksista ja väreistä. Kirkkosalin yleisilme muuttui värisävyiltään vaaleammaksi, myös valaistusta uudistettiin ja lisättiin.

Julkisivun rapautuneet pinnat korjattiin, erityisesti länsipäädyssä, ja samalla käytiin entistäen läpi ikkunasyvennykset. Kirkon vierellä sijaitseva vanha Pussilan hautakappeli kunnostettiin ja saatettiin alkuperäiseen väriasuun. Kokonaisuuden täydensi esineistön laajamittainen kunnostus ja alkuperäisen värin palauttaminen mm. sakastin kalusteisiin.

Sisätilojen entisöinnin mittakaavasta kertoo se, että tynnyriholvikatto maalattiin ja kaikki seinäpinnat puhdistettiin, irtonaiset pinnat poistettiin niistä ja palautettiin rakentamisen jälkeiseen asuun. Saarnatuolin taustaseinältä löytyi alkuperäinen verhomaalaus, jonka olemassaolosta ei ollut aikaisempaa tietoa. Kyseistä maalausta vahvistettiin sen verran, että kirkossakävijät hahmottavat teoksen paremmin. Myös alttariseinän nykyisen verhomaalauksen alta paljastui vuoden 1755 verhomaalausta, joka dokumentoitiin ja peitettiin. Nykyinen nähtävissä oleva maalaus vuodelta 1776 puhdistettiin ja väripaikattiin. Puiset alttarirakenteet sekä alttaritaulut puhdistettiin ja väripaikattiin myös. Alttarikaiteen pilarit marmorimaalattiin ja alttarirakennelmia kunnostettiin muutenkin.

Suuri näkyvä muutos oli penkkien saattaminen alkuperäiseen väriasuun ja lattian kuultomaalaus. Saarnatuolin sekä lehtereiden julkisivun puhdistus ja väripaikkaus täydensivät kokonaisuutta. Kirkkosalin esineistö oli tarkan puhdistus- ja kunnostustyön kohteena: hautavaakunat, kattokruunut ja lampetit ovat nyt paikoillaan uuden kirkkaamman ilmeen saaneina. Pienenä yksityiskohtana kirkkosalista löytyy nyt ns. munkin vitriini.

Piikkiön kirkko valmistautuu 250-juhlavuoden tapahtumiin uusituin ilmein ja antaa kävijöille mahdollisuuden palata rakentamiskauden jälkeisten vuosikymmenten ympäristöön siinä määrin kuin se entisöintiteknisesti on mahdollista.


Palaa edelliselle sivulle     Etusivulle