”Lyön sun seinään peijakka” eli piikkiöläistä kansanrunoutta

Kirjoittaja on piikkiöläinen kotiseutuaktiivi Eero Hanhijärvi.

Suomesta on kerätty ilmeisesti maailman suurimmat kansanperinteen kokoelmat, joiden pohjalta on vuosina 1908–48 koottu ja julkaistu 33-osainen "Suomen Kansan Vanhat Runot" sekä lukuisia muita teoksia. Piikkiöläisestä kansanrunoudesta ei monikaan ole kuullut puhuttavan, mutta kyllä sitä on ollut ja pieniä rippeitä on kerätty talteenkin.

Runojen keruu oli aluksi tietysti keskittynyt Karjalaan ja itäiseen Suomeen, jossa oli jäljellä paljon kertomarunoutta, muun muassa Kalevalan runot.

Helsingin Yliopiston Varsinaissuomalainen osakunta otti keräämisen asiakseen omalla alueellaan ja lupasi osaltaan kustantaa runojen julkaisemista. Varsinais-Suomen runot saatiin painetuiksi 1932.

Piikkiön osuus teoksessa 50 runoa tai lorua, jotka on kerätty vuosina 1910–14. Ainoa piikkiöläinen kerääjä oli Harvaluodon koulun ensimmäinen opettaja Kalle Häyrinen (1875 - 1932, opettajana 1906–32). Hän merkitsi niitä muistiin seuraavilta alkuperäisiltä harvaluotolaisilta ja niemenkulmalaisilta aikuisilta, kuten vanhaisäntä Juho Narjukselta, Mariaana Rinteeltä ja Juho Sainiolta sekä muualta tulleilta Kustaa Blombergiltä ja Vilho Lehtiseltä sekä oppilailtaan Lempi Keskiseltä, Frans Koivulta, Ilmari Sainiolta, Elli Saloselta ja Yrjö Suomiselta. Piikkiössä kävi keruumatkalla 1914 halikkolainen suurkerääjä Niilo Kallio. Hänen haastateltavinaan olivat Gustava Pavén ja Anna Finby Niemenkulmalta sekä Matti Mattson Harvaluodosta. Gustava Pavén oli ylivoimaisesti paras, sillä häneltä on 22 erilaista runoa.

Kirjan alkuosa käsittelee loitsuja, joilla pyrittiin tietyt sanat sanomalla yliluonnollisesti parantamaan haava tai sairaus tai saamaan jokin tavara. Piikkiöstä on talletettu näitä vain muutamia:

Frans Koivu sanoi "syläisten kolmast maron pääl":
Onni olkkoon, kala tulkkoon! Hyvä kala tulkkoon, paha kala menkköön!

Toisen onkijan sanonta kuului onkea heitettäessä:
Mato kalal’, kala minull’ (Paimiossa ja ehkä täälläkin on lisätty) ja minä itte pirull!

Puolison hankintaan pyydettiin apua:
Lennä, lennä, kultakännä, misä mu sulhasen o!

Matti Mattson on tiennyt, että naiset kiirehtivät viemään ensimmäisen sylillisen heiniä pellolta latoon ja sanoivat:
Hyvi heini tulkko, lehmussi vasikoi, uttussi karitoi!

Jos Tapaninpäivänä tuli mies ensimmäiseksi sisään, tiesi se, että vuoden sisässä tuli:
Sonnissi vasikoi ja pässissi karitoi!

Kertovaisia runoja on muutamia. Juho Narjus on muistanut seuraavan työlauluksi nimetyn:
Souda, souda ulos aukoll’, kummossi kaloi saara sielä: lahnat hyvät, hauet suuret, ankerjat pitkät. Sit hakata niska ja pakata säkki, sit säästetä jouluks’ ja pääsiäiseks’.

Pääosa Piikkiön muistamisista on lasten ja paimenten pyyntöjä tai lasten loruja. Ne ovat yleensä muuallakin tunnettuja. Kirjan periaatteena oli ottaa mukaan kaikki saadut muunnelmat eri runoista. Erittäin tunnetusta lorusta "Huis hummalla kirkkoon…." on 224 erilaista muunnosta ja Piikkiöstäkin useita. Niiden joukossa on yksi selvästi paikallinen muoto, sillä nimet ovat tuttuja Piikkiön keskustasta, sillä vain käräjäpaikasta ei ole tietoa. Juho Narjus muistaa sen näin:
Hop humma Huttalaan, parastelle Pappilaa, Pappilasta Koroissii, Koroissista Käräjiin, Käräjistä tätin työ, täti leipos ison kakun, pani paljo voita pääle, enemmän ku naula, vähemän ku leiviskä, kirvesvartta paksulta, pääskyse muna verra.

Erittäin tunnetusta lorusta "Tuu, tuu tupakkirulla" on muun muassa seuraavat versiot:
Tuu tuu Tupakkirulla, kuka sun käski Turkuun tulla? Omenii myymä, sipulii syömä, pienii neuloi nieleskelmä.

Tuu tuu tupakkirulla, mistäs tiesit tänne tulla? Tulin pitkin Hämen tietä, hevoselleni heiniä, varsalleni kauroja, herrat ne nostit lakkiaan, talonpojat takkiaan.

Mariana Rinne, Elli Salonen ja Gustava Pavén ovat muistaneet erään kehtolaulun kukin hiukan omalla tavallaan ja osin kirjakieliseksikin muuttuneena:
Huis sika metsään tuomaan lapsell marjoi, punasella pussilla, karvasella kassilla. (MR)

Huis sika mettä, lapsell marjoi, punasella pussilla, karvasella kassilla. (ES)

Huis sika mättän, Tuaman lapsil marjoi, Punases pussis Hännän alla kassis. (GP)

Laulujen syntyaikoina lapsen kuolema oli aina lähellä ja siihen viittaavia sanoja on seuraavassa kehtolaulussa, jonka kuvaus tuvasta viittaa yli tuhannen vuoden takaisiin asumuksiin:
Tuuti lasta tuonelaan, tuonelass on tupa uus, turves katto tuvan pääll’, savel’ silotu seinä, piäni santa permannoll’.

Kehtolaulujen laulaja on joskus saanut tarpeekseen tehtävästään:
Aa lulla heiakka, kun kaaran koko peiakka tai Aa lulla heijakka lyön sun seinään peijakka.

Pilkkarunot olivat myös suosittuja. Gustava Pavén on muistanut seuraavan:
Hessu hassu hallinpaska. Teki työtä toimelisest. Tälläs kukon kyntämä, Kanan sakko kantama. Istu itte pyärtämel. Noppi täitä nahvostas. Pistä parhama suuhus. Ja huanoma pello siämeneks.

Lähde: Suomen Kansan Vanhat Runot VIII Varsinais-Suomi. SKS. Helsinki 1932.

Palaa edelliselle sivulle Etusivulle