|
Valikko
Piikkiö-Seura
|
Punttismäki - takatorpasta taajamaksiKirjoittaja on Piikkiö-Seuran puheenjohtaja Hannu Rastas
Marraskuun puolivälissä tuli suruviesti Littoisista, pitäjäneuvos Keijo Niittoaho oli edesmennyt 81-vuotiaana. Piikkiössä syntynyt, ensimmäisen vuosikymmenensä täällä kokoaikaisesti kasvanut, toisen vuosikymmenen kesät asunut ja pitkään piikkiöläiset sukulaisyhteydet säilyttänyt vaikuttajapersoona. Rautatiet, Lieto ja Littoinen saivat hänestä aktiivisen osallistujan ja edusmiehen. Olin häntä haastattelemassa vain kuukautta ennen poismenoa, aiheena 1920- ja 1930-luvun Piikkiö. Varsinaisena kiinnekohtana oli Punttismäki, hänen silloinen kotinsa. Lienee kuitenkin syytä edetä aikajärjestyksessä, joten tämä tarina alkaa jo parin sadan vuoden takaa. 1800-luvun alussa oli yleistä, että torppia oli perustettu kylien vielä jakamattomille takamaille eikä niitä siksi voinut suoraan kytkeä yhteenkään taloon. Näin lienee syntynyt myös Bundismäen torppa Hadvalan kaukaisimpien peltojen laitaan. !820-luvulta lähtien se on tunnistettu Uuden Seppälän taloon kuuluvaksi, torpparina mainittiin Fredrik Bundismäki, myöhemmin Johan ja Henrik. Kyseisestä päätalosta on jäljellä enää Seppälänkaari, nimenä Hadvalantien tuntumassa. Keijo Niittoahon isoisän kotipaikka oli lähellä Uuden Seppälän taloa ja hänen isänsä oli myöhemmin tullut Seppälän taloon kasvatiksi. Niinpä isän avioituessa hänelle erotettiin talon maista kyseinen Punttismäki. Nuorikko oli löytynyt pappilan takaa Hellen suvusta. Jossain vaiheessa vanha sukunimi Nummelin suomentui Niittoahoksi.
Rautatie oli tärkeä, Rungon seisakekin ahkerassa käytössä. Vanhaa Ykköstietä ei vielä ollut, liikenne kulki nykyistä Hadvalantietä Piikkiön kirkonkylän halki. Pitäjän keskusta oli nopeasti kuvattu: Koroisten kansakoulu, kirkko, osuuskauppa, meijeri ja pari muuta kauppaliikettä ja vähän asuintaloja. Hadvalantien varrella oli kunnalliskoti ja sen yhteydessä ainakin sosiaalihuoltoon liittyvää kunnallista toimintaa. Keijo Niittoahon ollessa kymmenvuotias asuintilanne muuttui. Isä sai linja-auton kuljettajan viran Turun kaupungilta ja se edellytti kaupunkiin muuttoa. Ainakin talvikaudeksi, sillä keväisin vuokra-asunto sanottiin irti ja muutettiin Punttismäkeen porsaan kanssa. Syksyllä oli sika tiinussa ja muutto kaupunkiin edessä. Tätä jatkui koko 30-luvun ja kesä 1940 oli viimeinen, sen vuoden syksyllä talo myytiin. Sen jälkeen vuosikymmenten kuluessa talolla oli useampiakin omistajia ja välillä se oli kymmenkunta vuotta tyhjillään. Ympärillä tapahtui sitäkin enemmän. Vuonna 1997 talo palasi 30-luvun rooliinsa: turkulaiset Markku ja Enne-Liisa Ojala hankkivat sen vapaa-ajan asunnoksi. Vapaata aikaa on sittemmin kulunut talon kaikinpuoliseen kunnostukseen, voisi käyttää ehkä entistämistermiä. Talon alkuperäinen tekotapa on osoittautunut vankaksi ja huolelliseksi. Pitäjäneuvoskin ehti käydä paikan päällä todistamassa vanhan kotinsa ehostumista. Tuloksena on nyt epätavallinen yhdistelmä: kesämökki tavallaan keskellä taajamaa, mutta omassa rauhassaan. Tästä erikoisyhdistelmästä alkoi omakin kiinnostukseni Punttismäen vaiheita kohtaan. |
|