Urheiluvaikuttajia Piikkiössä

Paikallisen urheilun peruspilareita on seuratoiminta. Yleisurheiluseuroista Piikkiön Karhu näki päivänvalon vuonna 1908 ja Piikkiön Kehitys vuonna 1922. Näiden seurojen mukana ja niiden ohessa piikkiöläisessä urheilugalleriassa esiintyy sekä tähtiurheilijoita että urheilun julkisuuden tekijöitä, mediavaikuttajia sähköisen tiedonvälityksen alkuaskelista lähtien.

Kisahurmosta tsaarinajan Piikkiössä

Tukholman olympiakisat vuonna 1912 innostivat kansan liikkeelle kaikkialla Suomessa. Kisojen parhaan urheilijan, suomalaisen juoksijan Hannes Kolehmaisen loistavat voitot nostivat itsetuntoa ja voitontahtoa. Innostus levisi kaikkialle, se näkyi pihoilla ja peltoteillä pienten ja suurempienkin poikien harjoituksina ja voimanmittelöinä, myös Piikkiössä.

Turkulainen koulupoika Martti Jukola vietti kesiään Piikkiössä. Hänen vanhempansa olivat löytäneet täältä kesäpaikan sopivan matkan päästä Turun kodista. Tukholman olympiavuonna hän oli 15-vuotias. Silloin, juuri Piikkiössä, koululaisen mielessä kytenyt kipinä urheiluun kasvoi roihuksi. Hän keräsi joukon ikätovereitaan ja perusti urheiluseuran, joka sai nimekseen "Hadvalan Marasakki".

Joukossa oli mukana kylän muonamiesten lapsia ja vähitellen myös talojen renkejä. Koululainen Martti Jukola haki tietonsa kirjoista ja lehdistä ohjaten joukkoaan ja etsien omaa lajiaan. Välineiksi kelpasivat niin äidin pyykkiseiväs kuin omatekoiset aidat. Pitkäraajaiselle urheilijalle sopi aitajuoksu, ja hänet valittiinkin Suomen joukkueeseen vuoden 1924 Pariisin olympiakisoihin, joissa hän juoksi 400 metrin aidoissa välieriin saakka.

Koululainen luki ehtimiseen ja oli sanavalmis kirjoittaja. Hän hakeutui jo kouluaikanaan toimitustyöhön sanomalehti Uuteen Auraan, jolloin hänen tehtävänään oli kirjoittaa juttuja pikkujutuista, myös urheilukilpailuista. Aikanaan Jukolasta tuli Suomen urheilulehden toimittaja ja tuottelias kirjailija. Suomen urheilun nousu ja 1930-luvun kulta-aika oli saanut tulkkinsa.

Entäs se paitsio...

Radio toi urheilun joka kotiin. Yleisradio aloitti lähetyksensä vuonna 1926 eikä kestänyt kauan, kun Martti Jukolan, olympiaurheilijan, urheilutoimittajan ja puhujan ääni kuultiin radiossa. Tämä tapahtui ensi kerran vuoden 1928 Amsterdamin olympiakisojen kynnyksellä, kun tarvittiin vetoavaa pakinoitsijaa olympiamarkkojen keräämiseen. Kansan olympiamieli kohosi Jukolan lennokkaan puheen ja osuvien vertausten voimalla.

Jukolan radioselostajan ura alkoi talvella 1931 Helsingissä järjestetyissä pikaluistelun MM-kisoissa. Hänen läpimurtonsa tapahtui samana vuonna Tukholmassa käydyssä Suomi-Ruotsi -yleisurheilumaaottelussa. Selostaja maalaili laveasti suomalaisten ylivoimaisen voiton ja kiitosta satoi jopa yleisradiolle. Ennätykselliseen radiovastaanottimien myyntiin oli onnistuttu vastaamaan odotetusti.

Myöhemmin alkoivat suorat lähetykset, joissa Jukolan erinomainen, jo kotona isän opetuksessa harjoiteltu puhetekniikka pääsi loistamaan. Sanataiturina ja kielimiehenä hän keksi nopeasti artikuloitavia vastineita hankalille urheilutermeille. Pysyvästi urheilukieleen ovat jääneet paitsio, joka korvasi ulkomaalaisperäisen off-siden sekä kulmuri, joka oli nopeampi vastine kulmapotkulle. Kun tekniikkaan liittyi eläytyminen ja asiantuntemus, oli tuloksena lopulta Martti Jukolan radioäänen huipennus, ikimuistoinen selostus Berliinin 1936 olympiakisojen 10000 metrin juoksusta.

Arvioidessaan Jukolan selostajanlaatua hänen ystävänsä korostivat hänen psykologista silmäänsä, kykyä nähdä tapahtumat kentällä etukäteen, pitää yllä jännitystä ja kiihdyttää latausta aina loppuhuipentumaan asti.

Urheilun draamaa reaaliajassa

Tämän päivän tärkein urheilumedia on televisio. Suomalaisten urheiluohjelmien ylivoimaisuus tuli tunnetuksi viimeistään Moskovan 1980 olympialaisissa. Keinot kasvaneen katsojakunnan ja monivaiheisten kenttätapahtumien haasteeseen olivat löytyneet ja uutta oli kehitteillä. Tänä päivänä suomalaiset tunnustetaan maailman parhaiksi ohjaajiksi.

Piikkiöläinen Esa Silander on mukana suomalaisen urheilumedian voitokkaassa traditiossa. Hän on ollut mukana suomalaisten kehittämässä varoitusjärjestelmässä. Varoittajan tehtävänä on kertoa vieressä istuvalle ohjaajalle mitä seuraavaksi tapahtuu. Ohjaaja ohjaa vain yhden tilanteen tai lajin kerrallaan; varoittaja dramatisoi ja luo käsikirjoituksen tapahtumaan, joka tapahtuu reaaliajassa ja voi olla täysin yllättävä.

Esa Silander oli ensimmäistä kertaa varoittajana Ateenan olympialaisten avajaisissa ja juoksulajeissa. Viime elokuun Helsingin MM-kisojen katastrofaalisissa sääoloissa pidetyissä kisoissa kiitosta sai televisiointi. Silander oli näissä kisoissa kaikkien ratajuoksujen varoittaja.

Varoittaja ennakoi, esittelee urheilijat, luo odotukset. Katsoja voi valita suosikkinsa. Yhteen juoksijaan on sidottu kolme kameraa. Kun juoksu on ohi, ohjaaja voi hidastuksissa kuvata voittajan onnen tai hävinneen tuskan. On syntynyt draama urheilun ihanuudesta ja kurjuudesta.

Varoittajan tulee tuntea juoksijat ja tietää kuka voittaa. Pitkillä, yli 800 metrin matkoilla hänen tulee vielä tietää miten he juoksevat.

Työ vaatii valtavan taustoittamisen. Hypyillä ja heitoilla on omat varoittajansa, mutta juoksu on tärkein. Katsojan saama kuva on valittu useammasta autosta annetun signaalin perusteella. Varoittajan apuna on kaksi kenttävaroittajaa. Toinen on katsomossa ja kertoo tilanteen 40 metriä ennen maalia sekä pitkillä matkoilla sen, jos joku suosikeista kaatuu tai väsyy. Toinen varoittaja on lähtöpaikalla ja kertoo poisjäännit sekä valvoo, että juoksu starttaa vasta kun päävaroittaja on antanut luvan.

Radion alkuaikojen Jukolalla ja kehittyneen teletekniikan Silanderilla yhteistä on draaman taju, kyky laatia oikea käsikirjoitus. Tunnusomaista ja yhteistä on perusteellinen taustatyö. Molemmat ovat löytäneet oman aikansa välineet ja luoneet välineellä uutta.

Palaa edelliselle sivulle     Etusivulle